| |
| |
| |
|
Taktiikka ja strategia
Käsitteet taktiikka ja strategia ovat lainaa sotilaallisesta kielenkäytöstä, mutta niitä sovelletaan laajasti kaikkeen muuhunkin kamppailemiseen ja konkreettisiin päämääriin pyrkimiseen, miksei siis urheiluunkin.
Sopivasti yksinkertaistaen: taktiikka on niiden päätösten ja edesottamuksien kokonaisuus, joilla voitetaan taistelu. Strategialla voitetaan tai hävitään kokonainen sota. Tästä kai sulkapallosta puheenollen pitäisi vetää se analogia, että taktiikassa on kysymys yksittäisestä pallosta ja strategiassa koko ottelusta?
Oikeastaan ei. Taktiikan ja strategian erottaminen on sulkapallossa vaikeampaa. Strateginen ajattelutapa on läsnä koko ajan, vaikka yhtä ja toista onkin päätetty jo ennen ottelua. Pelaajan on opittava toisen peliä koko ajan ja sopeuduttava myös muutoksiin; niitä tulee varmasti.
Jonkinlainen perusta sille, mihin pelissä pyrkii, on aina oltava. On vähän makuasia, nimittääkö sitä strategiaksi vai taktiikan perusajatukseksi. Yhtäkaikki pitää tietää, miten ja millä keinoin päämääräänsä - otteluvoittoa - tavoittelee.
Tässä vaiheessa pitää muistuttaa siitä, ettei taktinen ajattelu ole vasta joskus myöhemmin opittava oppimäärä. Järjenkäytön opetteleminen on aloitettava samalla kun pelaamisenkin opetteleminen. Toki on ymmärrettävä, että vasta-alkajalla ovat ajatukset paljon konkreettisemmissa asioissa: ollaan tyytyväisiä siihen, että ylipäänsä ehditään palloon ja onnistutaan palauttamaan se jonnekin naapurin puolelle.
Taktiikassa kuitenkin on selkeästi sanottuna kysymys on niistä päätöksistä, mitä pelaaja pallon ollessa pelissä tekee. Siis yleensä: miksi hän lyö tuonne eikä tänne, miksi hän syöttää noin tai näin, miksi hän pyrkii nopeisiin ratkaisuihin tai päinvastoin pyrkii pitkittämään palloralleja jne.
Lainatkaamme vielä lisää sotilaallista sanastoa sulkapallokäyttöön: käsitteet hyökkäys ja puolustus ovat varsin käyttökelpoisia.
Pelaajan sanotaan hyökkäävän silloin, kun hän pyrkii kohti pallon välitöntä ratkaisua tai kun hän lyö palloa alaspäin tai pakottaa muuten vastustajan puolustuskannalle. Tyypillisin hyökkäyslyönti on smash mutta hyökkäyksestä on kysymys usein dropissakin, hyökkäysclearista puhumattakaan.
Puolustava osapuoli joutuu keskittymään "tilanteen pelastamiseen", mutta onnistuneena puolustuksena voidaan pitää vasta sitä, että kääntää puolustustilanteen omaksi hyökkäykseksi.
Ainoaa oikeaa taktiikkaa ei ole eikä tule. Nopeaa liikkujaa vastaan pelataan eri tavalla kuin hidasta, kovaa smash-tykkiä vastaan eri tavalla kuin tarkkaa tekniikkataituria. Eri asia, pääseekö pelaaja ollenkaan vaikuttamaan siihen, miten pelataan vai viekö peliä vastustaja.
Jokainen pallo pelataan kuitenkin erikseen. Ellet ole muutaman pallon jälkeen oppinut jotain vastustajan pelityylistä tai taktiikasta, olet ehkä lähtenyt kilpailuihin liian aikaisin. Vielä olisi niitä liitutaulun ääressä opittavia asioita!
Taktiikan perusasioita
-Tarkkaile vastustajaasi. Yritä ymmärtää, miksi hän pelaa niinkuin pelaa. Mitä lyöntejä hän käyttää, mitä välttää? Millä hän saa sinulta pisteitä?
-Juoksuta vastustajaa. Valitse lyöntisi siten, että vastustaja joutuu liikkumaan paljon ja suuntaa vaihdellen. Seuraa hänen kuntoaan.
-Älä pelaa vastustajan peliä. Kovalle smash-tykille et voi ehkä edes syöttää pitkää. Pidä peli matalana!
-Painosta koko ajan. Älä anna helppoja palloja ellei kysymys ole omasta pelastautumisestasi.
-Tiedä omat vahvuutesi ja heikkoutesi. Jo ennen kentälle menoa sinulla on tieto omasta osaamisen tasostasi. Vastustajan kanssa opit tätä asiaa lisää. Jos vastustaja poimii helposti smashisi, älä yritä smash-ratkaisua kuin todella varmoissa paikoissa. Jos olet hyvä verkkopelissä, haasta vastustajasi verkolla.
-Käytä hyväksesi vastustajan heikkouksia. Viimeistään muutaman minuutin pelin jälkeen sinun pitäisi tietää, mikä vastustajallesi on helppoa ja mikä vaikeaa.
-Vaihtele tekniikkaa! Vaikka leikatut droppisi hyvinkin pelin alussa menevät täydestä, ne ehkä opitaan aavistamaan. Älä härkäpäisesti toista jotain sellaista mikä ei tehoa enää. Vaihtele tempoa.
-Mutta myös päinvastoin: pidä taktiikkasi samana niin kauan kuin se puree.
Kaksinpeli
Kaksinpelissä pelaaja on yksin vastuussa koko kenttäpuoliskostaan. Tämä vaatii suurta liikkuvuutta mutta myös järkevää pelinrakentamista. Hyökkääminen väärällä hetkellä kääntyy omaksi tappioksi.
Ymmärrettävästi kaksinpeli on myös rasittavampaa. Pallon tyypillinen kesto on alle kymmenen sekuntia, mutta tasaväkisten vastustajien, ja nimenomaan hyvien puolustuspelaajien otteluissa saattaa esiintyä puolen minuutinkin mittaisia palloralleja.
Poikkeuksellisesti saattaa yksikin ylipitkä palloralli ratkaista, vaikkei se ehkä katsomoon näy niin selvästi. Kilpasulkapalloilija taiteilee pitemmässä pallorallissa useinkin maitohapon rajoilla. Joskus yksi tai muutama palloralli saattaa pelaajan elimistön sellaiseen tilaan, että peli on menetetty, ellei pelaaja keksi keinoja pudottaa pelin tempoa. Siis sulkapallossa maitohappokin on varteenotettava taktinen elementti!
Syöttö
Kaksinpelin syötöllä ei juurikaan kalasteta pisteitä, sillä vain pannaan pallo peliin. Pallo ei edistyneempien pelaajien kaksinpelissä oikeastaan koskaan ratkea syöttövaiheessa. Syöttäjän raskas virhe on sitten eri asia, se saattaa tehdä pallorallista hyvin lyhyen.
Kaksinpelin syöttö on yleensä pitkä; lyhyttä syöttöä käytetään vain erityisistä syistä, joista vastustajan yllättäminen on luonnollisesti yksi.
Pitkän syötön paras osoite on yleensä vastapuolen syöttöruudun sisätakanurkka. Puusta katsoen voisi luulla, että hyvä paikka olisi aina vastustajan rystypuoli, onhan rystypuolelta lyöminen aina ja kaikille vaikeampaa kuin kämmenpuolelta.
Sulkapallon kolmiulotteinen geometria kuitenkin vaikuttaa siihen suuntaan, ettei vastustajaa vielä syöttövaiheessa pidä päästää lyömään takanurkasta. Sieltä nimittäin pallo voidaan lyödä kauemmaksi vastapuolen pelikeskuksen ohi kuin takarajan keskivaiheilla. Syötön vastaanottajalla on ulkonurkasta äärivaihtoehtoina joko nopea, mutta silti tiukka ristidrop tai matalin eli nopein mahdollinen hyökkäysclear. Ja kaikki muut ilkeydet sitä väliltä.
Eikö tämä sama sitten päde rystytakanurkkaan pelin aikana? -Ei siinä mielessä, että syöttövaiheessa vastaanottajalla ei ole sinne rystytakanurkkaan niin kiire kuin myöhemmissä pelitilanteissa. Ellei ole melko vasta-alkajien pelistä kysymys, niin voidaan syötön vastaanottajan laskea aina ehtivän hyvään lyöntiin ruudun kumpaan takakulmaan tahansa.
Erityisen kiinnostava on niinsanottu ylikorkea syöttö - ei vähiten siksi että se näyttää helpolta palautettavalta mitä se nimenomaan ei ole.
Siinä pallon tulee pudota takarajan tuntumaan aivan pystysuoraan. Palauttajalla ei todellakaan ole mitään vaikeutta ehtiä palautuslyöntiin niin hyvässä ja tasapainoisessa asennossa, mutta hänen vaihtoehtonsa ovat silti vähissä.
Takakentän smash, joka ei ole kaksinpelissä muutenkaan aina viisas lyönti, ei nyt toimi ollenkaan. Maila osuu ensiksi sulkiin ja lyönnistä on koko terä poissa. Kun vielä lentomatka verkolle on jokseenkin pisin mahdollinen, on syöttäjällä heti yliote. Käytännössä vastaajan on aina lyötävä palloa ylöspäin.
Se erityinen syy lyhyeen syöttöön voi olla esimerkiksi vastaanottajan yllättäminen. Huipputasolla tätä tuskin tapahtuu, mutta harrastajapelaajien kesken sitäkin useammin. Jos vastustaja selvästi odottaa pitkää syöttöä, lyhyt syöttö on hyvä valinta.
Lyhyt syöttö ruudun ulkonurkkaan pakottaa palauttajan liikkumaan pitemmän matkan palloon ylettyäkseen, mutta toisaalta hänelle jää parempi valikoima palautuslyöntejä. Toisaalta, vastaanottaja ehtii sisänurkkaan helposti, mutta syöttäjä voi sijoittua hieman taaemmaksi ja sittenkin ehtiä kummankin puolen verkkodroppeihin.
Toinen hyvä syy lyhyen syötön käyttämiseen on se, että on syytä pelätä hankalan kovaa smashia heti syötön vastauksena. Harrastajien pelissä hyvä smashaaja käyttää asettaan turhankin usein, ja ellei syöttäjä ole osoittautunut hyväksi smashinpalauttajaksi, tulee pitkä syöttö säännöllisesti smashina takaisin. Tähän on kaksi lääkettä, joista se parempi ei ehdi tähän hätään: smashin palauttamisen oppiminen kunnolla! Itse tilanteessa paras lääke on se toiseksi paras eli lyhyt syöttö.
Kilpapelaajat todellakin syöttävät paljon lyhyitä syöttöjä myös kaksinpelissä. Ideana on juuri se, ettei haluta päästää vastapuolta hyökkäämään heti syötöstä.
Kaksinpelissä lyhyt syöttö voi olla pitempi kuin nelinpelissä. Syöttäjähän syöttää jokseenkin omasta pelikeskuksestaan, eikä toisaalta halua päästää syötön vastaanottajaa heti lyömään vaikeita verkkorullareita. Lisäksi syöttäjän pitää, toisin kuin nelinpelissä, itse ehtiä mahdolliseen korkeaan palautukseen.
Pelin rakentaminen
Pelaaja voi pyrkiä ratkaisuun mahdollisimman pian, ehkäpä hyökkäämään heti kun se on mahdollista: lyödään ehkä smash heti kun pallo tulee riittävän korkealle. Toinen mahdollisuus on pyrkiä rakentamaan peliä enemmän tai vähemmän varman päälle pelaten.
Miesten kaksinpelissä clear on varsin käytetty lyönti. Hyvällä hyökkäysclearilla pakotetaan vastustaja kerta toisensa jälkeen takarajalle, kunnes tämä lopulta joutuu lyömään huonosta tasapainosta eikä todennäköisesti pääse enää riittävän nopeasti pelikeskukseen. Silloin on hyökkäyslyönnin aika: smash tai drop kohti tyhjäksi jäänyttä kentän osaa.
Pelaajan tulisi pyrkiä hyökkäystilanteeseen, siis lyömään palloa alaspäin. Tämä voi ehkä kuulostaa kaavamaiselta, voihan pisteen voittaa millä lyönnillä tahansa, tai yksinkertaisesti vastustajan virheestä. On kuitenkin selvää, että hyökkääjällä on käytössään laajempi valikoima lyöntejä, mukaanlukien vaikkapa hyökkäysvuoron luovuttaminen vastustajalle.
Jäljempänä käsitellään laajanpuolisesti hyökkäämistä ja puolustamista. Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että siinä olisi likikään koko kaksinpelin arsenaali. Korkeatasoisessa pelissä käytetään laajaa lyöntivalikoimaa ja liikutaan paljon. Harhautusten ja erikoislyöntien merkitys korostuu.
Hyökkäys
Ei pidä laskea sen varaan, että smash tai drop peliä ratkaisisi, vaikka hyökkäyslyöntejä ovatkin. Päinvastoin smashin lyöjä voi itse joutua vaikeuksiin ellei ehdi mahdolliseen hyvään palautukseen. Varsinkin takarajalta lyötäessä on lähdettävä nopeasti oman lyönnin perään.
Ylipäänsä smash-hyökkäys hyvin takaa on vaarallisin hyökkääjälle itselleen. Lyönti toki painostaa vastapelaajaa; hänen tulee ehtiä hyvin nopeasti vastalyöntiin, josta todennäköisesti tulee kiireen takia epätarkka. Samalla smashin lyöjä syö aikaa myös itseltään, sillä pallohan käy vastapuolella nopeammin kuin dropissa olisi asianlaita.
Smash-hyökkäyksen oikea aika ja paikka on siinä missä päästään lyömään ainakin metrin pari takarajan etupuolelta. Tehokkaimmillaan smash on "linjaa" eli sivurajaa pitkin lyötynä, siinähän matka ja siis myös lentoaika on lyhin. Keskemmältä kenttää voidaan smash pyrkiä lyömään jommaltakummalta puolelta vastapelaajan ohi. Silti usein paras osoite on vastustajan vartalo, tarkemmin ylävartalo ja ehkä vielä erityisesti mailakäden puoli.
Ristismash voi yllättävänä olla hyvä ratkaisu, mutta tässä tule taas esiin sulkapallon erikoinen aikatekijä: suuren hidastuvuuden takia matkan piteneminen merkitsee aina suhteellisesti paljon pitempää lisäystä aikaan. Ristilyöntien pitemmät lentoajat tekevät niistä siinä mielessä vastustajille helpompia, että aikaa palauttamiseen on enemmän.
Kun on aloitteen saanut, se täytyisi pitää. Silti ei aina pidä härkäpäisesti tarjota smashia, varsinkaan jos se ei näytä tuottavan vastapuolelle ylipääsemättömiä vaikeuksia. Smashia tai dropia odottava vastapuoli saattaa hyvinkin kompastua yllättävään hyökkäyscleariin. Välillä yksi sellainen, etkä ehkä edes menetä hyökkäysasemaa, jos vastapuoli joutuu pelastautumaan puolustavalla (korkealla) clearilla.
Seuraa myös, ajautuuko puolustaja liian taakse - siinä voi olla yllättävän ja ehkä ratkaisevan dropin paikka.
Puolustus ja vastahyökkäys
Puolustava pelaaja saa pahimmillaan olla tyytyväinen pelkästään pallorallin jatkumiseen. Jos kovaan smashiin ylettää juuri ja juuri, on hyvä jos pallo ylipäänsä palautuu vastapuolelle. Huonoimmillaan palautuksesta tulee puolikorkea keskelle kenttää ja seuraava smash on sitten sellainen, että sille ei mahda mitään.
Puolustaja pyrkii olemaan pelikeskuksessa tavallista matalammassa valmiusasennossa, maila rystyotteessa ylhäällä ja vastapelaajaa kohti ojennettuna. Peukalon tukea tarvitaan nyt vielä enemmän kuin tavallisesti, se osoittaa kohti mailan lapaa. Ote on nimenomaan rystyote, sillä rystylyönti on todennäköisin vaihtoehto, otetaanhan myös suoraan vartaloa kohti tulevat pallot rystyotteella.
Smashin palautuksen eräs ongelma on siinä, että kunnollista vastalyöntiä ei ehdi tehdä, jolloin korkea palautus voi jäädä liian matalaksi. Matalassa palautuksessa on tavallaan päinvastainen ongelma: ilman vastalyöntiäkin saattaa pallossa olla niin paljon vauhtia, että palautus nousee liikaa.
Periaatteessa smash pitäisi siis nostaa korkeaksi tai matalaksi, ei mitään siltä väliltä. Korkean palautuksen tarkoituksena on pakottaa hyökkääjä kuluttamaan voimiaan toistuvissa iskuissa, joiden tehokkuutta pitkä matka kuitenkin syö. Jokainen sulkapalloa tosissaan pelannut tietää, miten rankkaa on lyödä 5-6 perättäistä takakenttäsmashia, välillä pelikeskuksessa käyden!
Jos vielä puolustaja pystyy palauttamaan korkeat nostot vuorottain rysty- ja kämmennurkkaan, ei ole ihan selvää, kumpi osapuoli se todella on hätää kärsimässä...
Hyökkäyksellä on taipumus onnistua ennemmin tai myöhemmin; pallon voittaa useammin hyökkääjä kuin puolustaja. Niinpä puolustuskannalle ajautunut pelaaja ei saa tyytyä vain toistuviin "tilanteen pelastamisiin", hänen on yritettävä kääntää hyökkäys puolustukseksi.
Tähän tarvitaan lyhyttä smashin palautusta. Hyökkääjä epäilemättä lähtee oikeaoppisesti smashinsa perään, mutta ei oikeastaan voi tietää, onko tulossa pitkä vai lyhyt nosto. Jos nyt puolustaja osaa nostaa lyhyen ja vielä kääntää sen sivuun tulosuunnastaan, niin hyökkäysvuoro todennäköisesti vaihtuu. Hyökkääjä mahdollisesti ehtii palautukseen, mutta niin myöhään, että joutuu lyömään palloa ylöspäin. Nosto takarajalle päästää äskeisen puolustajan vuorostaan hyökkäämään.
Nelinpeli ja sekanelinpeli
Kaksinpeliin verrattuna nelinpeli ja sekanenelinpeli ovat ehkä fyysisesti vähemmän rasittavia, mutta niiden suosion takaa nyt ja tulevaisuudessa niiden taktinen kiinnostavuus.
Erityisesti sekanelinpeli on taktisesti eri asia kuin nelinpeli. Mielenkiintoista, että ainoat todelliset erot ovat juuri taktiikkapuolella. Pelisäännöt eivät tee minkäänlaista eroa sekanelinpelin ja nelinpelin välillä.
Miesten ja naisten nelinpeleissä oletetaan peliparin pelaajien olevan taidollisesti ja fyysisesti suunnilleen tasavahvoja. Kilpapelaajien otteluissa näin yleensä onkin. Jos kuitenkaan ei ole, voidaan äärimmäisyystapauksessa jopa soveltaa sekanelinpelin taktiikkaa - pelisäännöthän eivät sitä rajoita.
Edelleen voidaan spekuloida, että miesten nelinpeliparissa toinen tai molemmat pelaajat voivat olla naisia ja sekanelinpeliparissa molemmat!
Onhan naispelaajan nimittäin sallittua kilpailla kaksi luokkaa alemmissa miesten peleissä mikäli kilpailuissa ei ole asianomaista naisten luokkaa.
Toistaiseksi on noudatettu Sulkapalloliiton Liittohallituksen päätöksellä sitä rajoitusta, että naiset saavat kaksinpelin lisäksi pelata miesten nelinpeliä kokonaisena naisparina, ei siis mies ja nainen. Myös naispari sekanelinpelissä on kielletty.
Kovin yleistähän tämä ei ole, vaan kun nainen käyttää hyväkseen tätä oikeutta, hän on yleensä hankkimassa "miespelikokemusta" nimenomaan kaksinpelissä.
Edelleen miesten ja naisten nelinpelillä on se hienoinen ero, että miesten pelissä jyllää enemmän voima, naisilla tekniikka. Nelinpeliin perehtyvälle voi suositella nimenomaan naisten pelien seuraamista ja tutkimista. Pallorallit ovat pitkänpuoleisia ja niissä tehdään vähänlaisesti virheitä.
Pelaajien sijoittuminen
Säännöt eivät rajoita peliparin liikkumista tai sijoittumista kentällä. Poikkeuksena on vain syöttötilanne: sekä syöttäjän että syötön vastaanottajan tulee seistä syöttöhetkellä omissa ruuduissaan. Kummankin pari voisi sijoittua jokseenkin minne tahansa, kunhan ei häiritse vastapuolen pelaajia. Tällaiseksi lasketaan muun muassa se, että syöttäjä syöttää parinsa vartalon takaa.
Aloittelijat pelaavat usein koko ajan rinnakkain. Tämä käy laatuun, ellei vastapuolikaan pysty tilannetta hyödyntämään. "Oikeaa" nelinpeliä pelattaessa pelaajien sijoittuminen muuttuu koko ajan pelitilanteen mukaan.
Pääsääntö on miesten ja naisten nelinpelissä yksinkertainen: puolustetaan rinnakkain, hyökätään peräkkäin.
Kun pelaajat ovat peräkkäin, vastuualueina ovat verkon lähiympäristö ja takakenttä. Puolustusasemassa kumpikin hoitaa oman kenttäpuoliskonsa verkolta takarajalle. -Sekanelinpelissä asia ei ole näin yksinkertainen; siitä lisää jäljempänä.
Oltiinpa rinnakkain tai peräkkäin, kentällä on nyt jotain, mitä kaksinpelissä ei lainkaan esiinny: kahden vastuualueen sauma. Se on vastustajan kannalta kiinnostava alue, sillä tuosta saumasta on luvassa pisteitä.
Syötön tapahtuessahan pelaajat ovat hyökkäysasemissa eli peräkkäin. Kun tilanne muuttuu, siirrytään rinnakkain. Hyökkäystilanne jatkuu myös mikäli etummainen pelaaja pelaa verkkopeliä ja takapelaaja vain odottaa hyökkäystilaisuutta.
Syöttö
Päinvastoin kuin kaksinpelissä, lyhyt syöttö on nelinpelissä sääntö ja pitkä syöttö poikkeus. Toinen ero on se, että nelinpelin syöttöä voidaan perustellusti pitää pallorallin tärkeimpänä lyöntinä. Tähän voitaisiin vielä lisätä, että syötön palautus on se toiseksi tärkein lyönti.
Edelleenkään tämä ei tarkoita sitä, että nelinpelissäkään syöttövuoro olisi ilmeinen etu ja syötössä voitaisiin helposti saada pallon voittamiseen riittävä yliote. Ässät ovat nelinpelissäkin harvinaisuuksia.
Kysymys on enemmänkin siitä, että huolimaton syöttö voi romuttaa syöttävän osapuolen pelin heti alkuun. Kilpatasolla jo vaaksan verran verkkonauhan yläpuolelle nouseva syöttö on valmis katastrofi. Pallo tulee heti ja lujaa takaisin, sillä syötön vastaanottajahan on vain yhden nopean askelen päässä tappolyöntiasemasta.
Syötön vastaanottaja voi nimittäin sijoittua lähes syöttöruudun etureunaan, toisin kuin kaksinpelissä. Syy tähän on luonnollisestikin nelinpelin syöttötakaraja, joka on lähes metrin edempänä kuin varsinainen takaraja. Nopea taaksepäinliikkuja voi siis sijoittua jopa niin eteen kuin säännöt sallivat - lähes varpaat viivalle.
Lyhyen syötön tuleekin olla niin matala ja niin lyhyt kun suinkin. Se suunnataan tavallisimmin syöttöruudun sisänurkkaan. Miksei myös ulkonurkkaan, varsinkin vaihtelun ja hämäyksen vuoksi, mutta sieltä voi tulla vaikea verkkodroppi takaisin, joko suoraan tai ristiin.
Nelinpelin pitkä syöttö on sulkapallopelin dramaattisimpia tapahtumia. Syöttö on juuri niin korkea, ettei vastaanottaja ylety siihen, ja hän joutuu perääntymään nopeasti syöttötakarajalle, tavallisesti kahdella nopealla chassée-askelella. Jos kaikki meni hyvin - siis syötön vastaanottajan kannalta - sieltä lähtee salamannopea smash kohti sivurajaa tai syöttäjän vartaloa. Ja aikaa on kahden mailakosketuksen välillä kulunut vajaa sekunti!
Syötön palautus
Paitsi että syötön palautus on tärkeä lyönti, se on myös vaikeimpia tilanteita mistä sulkapallopelissä joutuu selviytymään.
Ensiksikin on pakko varautua sekä pitkään että lyhyeen syöttöön. Niinhän on tietysti kaksinpelissäkin, mutta nyt pallo lähtee jopa puolitoista metriä lähempää, ja on vastaavasti ilmassa ja havaittavissa paljon lyhyemmän ajan.
Lyhyen syötön palauttajalla näyttäisi olevan vain huonoja vaihtoehtoja. Korkea nosto taakse antaa syöttäjäpuolelle heti hyökkäysaseman, eli tapahtuu heti alussa juuri se mitä oli tarkoitus välttää. Aivan kelvoton vaihtoehto sekään ei toki ole, vallankaan harrastajien pelissä. Vastapuoli ei ehkä ole kovin hyvä hyökkäämään: löysähkön smashin tarkalla, matalalla palautuksella voi pakottaa vastapuolen nostamaan, jolloin osat ovatkin vaihtuneet.
Lyhyt palautus on vaarallinen siksi, että vastustaja on nyt aivan verkolla eikä pelikeskuksessa, useita metrejä taaempana. Lyhyen palautuksen on siis onnistuakseen oltava todella matala, suuntautuipa se sitten nurkkaan tai keskelle. Vastaanottajan on pyrittävä pääsemään pallon alle ja mahdollisimman lähelle verkkoa. Pitkä ja nopea askel verkolle maila ylhäällä, rush-lyöntiasennossa ja palauttajalla onkin
yliote tilanteessa. Hän voi joko palauttaa verkkodropin, tai jos syöttö nousi liian korkeaksi, painaa pallon kovaa vaakasuoraan tai jopa alaspäin kohti syöttäjän vartaloa tai sivulinjaa myöten.
Nelinpelin syötön palautuksessa on kuitenkin yksi melko hyvä vaihtoehto, jota kaksinpelissä ei lainkaan ole: suunnilleen jommankumman sivulinjan puolenvälin tienoo, sillä ne ovat vastapuolen vastuualuesauman uloimmat päät, ja poikittaisen sauman ainoat kriittiset paikat. Kannattaa katsoa jo ennen syöttöä, sijoittuuko syöttäjän pelipari liian taakse; mitä taaemmaksi, sen pahemmin heillä on sauma auki.
Pitkän syötön palauttamisessa on tärkeää, että jo valmiusasento mahdollistaa nopean taaksepäin liikkumisen. Monilla pelaajilla vastaanottoasento on oleellisesti matalampi kuin kaksinpelissä.
Nopea liikkuja voi mennä aivan syöttöruudun etureunaan. Maila on ylhäällä, valmiina tapamaan puolikorkeat syötöt. Näin pakotetaan syöttäjä panemaan mahdolliseen pitkään syöttöönsä reilusti korkeutta, mikä merkitsee vastaanottajalle ehkä ratkaisevaa aikavoittoa.
Pitkän syötön palautus on tavallisesti smash, joko linjaa myöten tai keskelle. Edellytys sille on pallon taakse pääseminen - muuten voi joutua pelastautumaan tilanteesta tuolla nelinpelissä harvinaisenpuoleisella clearilla.
Toinen hyvä vaihtoehto on drop, edelleenkin linjaa pitkin. Syöttäjähän on vetäytymässä "ristiin" taaksepäin ja hänen parinsa ei ehkä ole ehtinyt liikkua tarpeeksi eteenpäin peittääkseen etunurkan.
Hyökkäys
Hyökkäystilanteessa takapelaaja lyö jatkuvasti alaspäin ja pelitoveri seuraa tilannetta hänen etupuolellaan. Takapelaaja voi lyödä smashia ja droppia hyvin huolettomasti, sillä toisin kuin kaksinpelissä, hänen ei nyt tarvitse ehtiä kentän etuosaan mahdollisia lyhyitä palautuksia torjumaan.
Etupelaajan on syytä välttää menemästä liiaksi eteen. Itse asiassa oikea paikka on jokseenkin takapelaajan edessä, sillä takapelaajan smashien tavallisemmat suunnat ovat sivuraja ja kentän keskiviiva. Jälkimmäinen siksi, että siinä on kahden pelaajan vastuualueen sauma. Ristiin hyökkääminen ei ole yleensä hyvä, sillä pallon matka pitenee liiaksi, ja sulkapallon hidastuvuusominaisuuksien takia, pallon lentoaika pitenee suhteessa vielä paljon enemmän.
Verkkopelaaja ei ehdi juuri tarkkailla pelikaverinsa edesottamuksia, vaan hän joutuu arvaamaan pallon tulosuunnat vastapuolen reaktioista. Hänen vastuualuettaan ovat nyt lyhyet ja varsinkin epäonnistuneet, puolipitkät palautukset. Pitkät palautukset jätetään suosiolla takapelaajalle.
Puolustus
Pelaajien vastuualueiden välinen sauma on nyt pitkittäin keskellä kenttää ja koko pituudeltaan vastustajan lyöntien ulottuvilla. Tämä on kuitenkin vain yksi puolustuksen hankaluuksista, eikä edes pahin. Pelaajathan eivät välttämättä seiso aivan samalla tasalla, vaan he voivat molemmat lyödä ilman että mailat kalahtavat yhteen. Jos vastapuolelta kaiken järjen vastaisesti tulee clear tähän saumaan, on aika luonnollista että se pelaaja lyö, joka pääsee lyömään kämmenlyönnillä.
Puolustajan kannalta ikävintä on se, että hyökkäyssmashien palauttamisessa ei ole samalla tavalla vaihtoehtoja kuin kaksinpelissä. Lyhyt palautus ei useinkaan ole hyvä, mikäli hyökkääjäpuolen verkkopelaaja on alkuunkaan tehtäviensä tasalla. Lisäksi puolustajat joutuvat sijoittumaan parisen metriä syöttörajan takapuolelle josta ehtiminen hyökkääjän verkkopelaajan nopeisiin verkkodroppeihin ei ole mitenkään helppoa.
Tässäkin puolustajan tulee pyrkiä kääntämään puolustus mahdollisimman pian omaksi hyökkäyksekseen. Helppoa se ei välttämättä ole, mikäli hyökkääjä ei sorru virheisiin.
Yksi mahdollisuus on smashin nostaminen sivulinjan puolenvälin tienoille. Hyökkäävän peliparin kentässähän on se sama vastuualuesauma kuten syöttötilanteessakin. Nytkin tuon sauman päät ovat kiinnostavia. Kuten syöttövaiheessakin tarkka nosto puolipitkänä verkkopelaajan ohi tai yli linjojen puoleenväliin luo ainakin edun, ellei ehkä vielä hyökkäystilannetta.
Sekanelinpeli
Tämän pelimuodon perusajatusajatus lähtee siitä, että peliparin jäsenten välillä on merkitsevä ero voimassa ja nopeudessa. Näinhän ei välttämättä tarvitse olla, tai ero voi olla toisinkin päin: nainen on parin taitavampi ja tehokkaampi osapuoli.
Tarkoitan tällä sitä, että "sekanelinpeli" on taktinen käsite, eikä suoranaisesti liity sukupuoleen. Käytetään kuitenkin jatkossa pelaajista nimityksiä mies ja nainen, sillä niinhän käytännössä lähes aina pelataan.
Leimallista sekanelinpelille, verrattuna nelinpeliin, on puolustaminen "lähes" peräkkäin. Mies siis puolustaisi koko takakentän leveydeltä ja nainen pysyisi etukentällä.
Tarkasti peräkkäin pelaamisella on kuitenkin selkeät haittansa. Nainen on puolustustilanteessa pahasti ulkona tilanteesta eikä pysty juurikaan vaikuttamaan peliin. Hän voi sen sijaan jopa saada vastapuolen smashin vaikka kasvoihinsa. Nopean smashin tuloaika keskikentältä verkon yli nimittäin alittaa reilusti sen, missä normaaleilla reflekseillä varustettu ihminen kykenee toimimaan.
Lisäksi miehen tehtävä puolustuksessa on mahdottoman rajoilla. Hänen olisi puolustettava yksin koko yli kuuden metrin levyinen alue takakentällä - sivulinjat jäävät käytännössä auki.
Vastustajan päästessä hyökkäämään naisen pitää perääntyä jonkin verran taaksepäin ja lisäksi vielä hyökkääjään nähden ristikkäiseen ruutuun. Tässä on se ajatus, että nainen saa reaktioaikaa lisää pallon matkan kasvaessa ja lisäksi hän ottaa omalta kenttäpuoliskoltaan osan miehen puolustusalueesta.
Lisäksi naisen kannattaa tällaisessa tilanteessa suunnata pitkä palautus nimenomaan ristiin, koska hänhän on tällöin valmiiksi oikeassa paikassa.
Jos hyökkääjä katsoo viisaaksi hyökätä heikommaksi katsomaansa naista kohti, hän joutuu tekemään sen nimenomaan ristilyönnillä, jolloin pallolla on kuljettavana pitempi matka. Pallon nopeus hidastuu sen verran, että se on mahdollista tavoittaa.
Vastaavasti mahdollinen suora hyökkäys suuntautuu miestä kohti, mutta kapeammalla sektorilla ja helpommin otettavana.
Monet hyvät sekanelinpeliparit puolustavat nelinpeliparin tapaan, siis rinnakkain. Jos mies ja nainen todella aidosti ovat tasavahvoja, niin tämä on ihan hyvä tapa puolustaa. Muussa tapauksessa siihen sisältyy se vaara, että vastustaja sekoittaa parin hyökkäyskuviot pakottamalla naisen taakse lobilla tai clearilla.
Tällöin parin joko on tyydyttävä hyökkäämään niillä naisen heikommilla lyönneillä tai pyrkiä vaihtamaan hyökkääjää. Tähän tarvitaan niin hidas lyönti, että nainen ehtii liikkua sen perässä verkolle jolloin mies pääsee valtaamaan takakentän. Käytännössä tällainen lyönti on lyötävä sivulinjalle, joko drop tai puolikova smash. Vastapuolen naisenhan pitäisi olla puolustamassa vinottain vastapäätä olevassa ruudussa.
Tällainen hyökkäysaseman rikkominen on tietysti mahdollista jo syötössä. Tällöin naista ei voi pakottaa aivan niin taakse kuin myöhemmin, koska syötössä on lyhyempi takaraja.
