| |
| |
| |
|
Miten sulkista pelataan?
Pelimuodot
Pöytätenniksen ja tenniksen tapaan myös sulkapalloa voidaan pelata sekä kaksin- että nelinpelinä.
Näistä kaksinpeli on ymmärrettävistä syistä fyysisesti kovempaa menoa. Se on rajua kahden tahdon kamppailua, missä pelaaja ei saa hetkenkään rauhaa vaan polttaa elimistönsä energiavarastoja nopeammin kuin missään muussa pallopelissä.
Mutta kaksi pelaajaa yhden sijasta puhaltamassa yhteen hiileen, yhdistämässä kahden yksilön aivoitukset yhdeksi pelitahdoksi ja -ajatukseksi... vaativa, mielenkiintoinen vaihtoehto. Varsinkin kun huippunopean pelin tiimellyksessä ei yhteistyön kuvioita todellakaan selvitetä neuvottelemalla, vaan ne on oltava valmiiksi selkäytimessä!
Ulkomaankielien kanssa kannattaa sitten olla tarkkana kun eri pelimuodoista puhutaan. Ruotsin dubbel tai englannin doubles eivät suinkaan tarkoita samaa kuin suomen kaksinpeli, vaan niillä tarkoitetaan nelinpeliä. Kaksinpeli on vastaavasti 'yksinpeliä', singel tai singles. Meillä siis lasketaan koko peliporukka, muualla vain verkon toinen puoli.
Kaikkiaan pelimuotoja on viisi, sillä miesten ja naisten kaksin- ja nelinpelien lisäksi viidentenä tunnetaan sekanelinpeli. Sen taktiikka poikkeaa yllättävän paljon nelinpelien taktiikasta, kuten tuonnempana selvitetään.
Joillakin kilpapelaajilla, kuin myös joskus harrastajillakin, on taipumus hieman erikoistua joko kaksin- tai nelinpeleihin. Oikeastaan jokainen lajin harrastaja osaa määritellä olevansa jossain pelimuodossa hieman parempi (tai innokkaampi) kuin toisessa, mutta jyrkkää rajaa ei useinkaan löydy.
Kenttä
Sulkapallokenttä on melko pieni, monien muiden pallopelien kenttiin verrattuna. Mitat ovat kaksinpelissä 5,18 x 13,4 metriä, nelinpelissä 6,10 x 13,4.
Etummainen syöttöraja kulkee 198 cm verkosta; syöttäjän tulee syöttäessä seistä sen takana. Kentän taaempi osa jakaantuu edelleen kahteen syöttöruutuun. Syöttö tapahtuu omassa ruudussa seisten, siten, että pallo putoaisi kulmittain vastapäätä olevaan vastapuolen ruutuun.
Yleensä kentällä näkyvät sekä kaksin- että nelinpelin rajat. Ulommat sivurajat pätevät tietysti nelinpeliin ja sisemmät kaksinpeliin. Mutta miksi kaksi takarajaa?
-Sisemmällä takarajalla on merkitystä vain nelinpelin syötössä, ei missään muussa tilanteessa. Muulloin takaraja on kaikissa pelimuodoissa se taaempi, eli ulompi.
Kentän kaikki rajat ovat paksuudeltaan 40 mm. Jokainen viiva kuuluu siihen alueeseen mitä se rajaa, eli selkeämmin sanottuna: rajalla on yhtä kuin sisällä.
Verkko
Verkko on keskikohdaltaan "tasan" 1524 millimetriä korkea. Kuulostaako jotenkin tutulta? Kyllä, tarkalleen sama kuin Suomen rautateiden raideleveys! Tämä ei kuitenkaan ole jumalallinen sattuma, vaan molemmat mitat ovat itse asiassa tasaraha-tyyppiä: tarkalleen viisi jalkaa. Sivurajan kohdalta verkon korkeus onkin sitten runsaan tuuman korkeampi eli 155 cm. Siis käytännössä verkkopylväs on tuon korkuinen ja verkon ylänaru menee sen yli.
Juuri mikään muu kentän mitoista ei sitten olekaan tasan jaollinen viidellä sentillä. Selitys on tietenkin se, että Britannian imperiumin myötävaikutuksella maailmalle levinneessä pelissä on alunperin käytetty tuumaisia mittoja. Kansainväliset säännöt kuitenkin määrittelevät ne kaikki nykyään metrisinä, joten mitoissa riittää muistamista.
Verkko siis saa, tai tarkkaan ottaen sen pitää, hieman roikkua keskeltä. Melko kireällä sen kuitenkin pitää olla, että se roikkuisi vain tuuman verran.
Verkkopylväiden tulee olla nelinpelisivurajojen kohdalla
myös siinä tapauksessa, että kentällä on pelkästään kaksinpelirajat.
Tämä on hieman ristiriitaista: pelkät kaksinpelirajat tehdään käytännössä vain silloin, kun kyseiseen tilaan ei nelinpelikenttä mahdu. Ja jos ei kerran kenttä mahdu, niin silloin on jonkinlainen miettiminen niissä verkkopylväiden paikoissakin...
Verkon erilaiset narut muodostavat joillekin näppärille ihmisille ylivoimaisen houkutuksen toteuttaa askarteluviettiään. Kaupallisessa hallissa pelitunnin joutuukin joskus aloittamaan erilaisten erikoisviritysten purkamisella. Tavallisimmin on onneksi kysymys vain niin tiukalle vedetystä alanarusta, että verkko roikkuu jo reunoistakin monta senttiä. Keskeltähän se silloin roikkuu vielä enemmän ja on siten reippaasti matalammalla kuin säännöt sanovat.
Tästä voi ainakin osittain syyttää verkkopylväiden valmistajia. Aika monessa tolppamallissa alanarun kiinnityskoukku on turhan alhaalla. Ja kun jossain kerran on koukku niin pitäähän siihen jotain kiinnittää ja vetää kireälle, vai kuinka?
On syytä muistaa, että verkossa oleellinen kohta on ylänaru ja sen ympäri taitettu niinsanottu verkkonauha. Se määrää linjan, jonka yli pallo on lyötävä. Itse verkko on jo hiukan epäoleellisempi. Se vain helpottaa sen havaitsemista, menikö pallo yli vai ali verkkonauhan. -Jätä siis verkon alanaru mieluummin vapaaksi!
Sääntöjen mukaan verkko itse asiassa tulee sitoa verkkopylvääseen niin, ettei pallo pääse pujahtamaan verkon ja pylvään välistä. Tällä on merkitystä vain kilpailuissa, eikä aina niissäkään jos tuomareilla ja pelaajilla on silmät päässään.
Syöttövuorot ja pistelasku
Tuhatlukumme ensimmäisellä vuosikymmenellä pistelasku on kansainvälisssä säännöissä vaihtunut jo kolmasti, joten ei pidä ihmetellä jos asioista tulee joskus kiistaa. Mutta näin se oikeasti menee:
Peli pelataan kahtena tai kolmena eränä, eli kuten on jostain käsittämättömästä syystä tapana sanoa, 'paras kolmesta' -periaatteella. Erät pelataan kaikissa pelimuodoissa 21:een pisteeseen, myös naisten kaksinpelissä. Pisteen saa jokaisesta pallosta, riippumatta siitä kumpi puoli syötti. Jos syöttäjäpuoli häviää pallon, syöttäjä vaihtuu.
Voittoon vaaditaan kuitenkin kahden pisteen ero. Ellei sitä synny, erä loppuu vasta 30:een pisteeseen, oli sitä eroa tai ei.
Aloitus
Ottelun alkajaisiksi pelaajat tai peliparit suorittavat arvonnan. Voittaja saa valita joko sen, kumpi joukkue aloittaa, tai sitten kenttäpuoliskon.
Näin ollen myös arvonnan hävinneelle puolelle jää asioita valittavaksi. Siis, jos arvonnan voittaja valitsee vaikkapa aloitusvuoron eli ensimmäisen syötön itselleen, vastapelaaja voi määrätä, kummalla puolella verkkoa hän aloittaa.
Eikä ole suinkaan itsestään selvää, että arvonnan voittaja haluaa aloituksen itselleen. Varsinkin nelinpelissä annetaan joskus aloitus vastapuolelle. Idea perustuu siihen, että vanhoissa säännöissä aloittajapuolella on vain toisella pelaajalla syöttövuoro, sen jälkeen aina kaksi per puoli. Erän ensimmäinen syöttövuoro voi varsin hyvin hukkaantua siihen, ettei vielä oikein olla pelivireessä, vaan erän ensimmäinen syöttö on vaarassa epäonnistua. Nykyisillä nelinpelisäännöillä tällä ei siis pitäisi olla merkitystä.
Toisinaan myös valitaan mieluummin kenttäpuolisko eikä aloitusta. Näin tehdään tietysti vain silloin, kun kenttäpuoliskot selvästi poikkeavat toisistaan. Toisella puolella saattaa ehkä olla rauhattomampi tausta, valot on rakennettu epäsymmetrisesti tai ilmastointi aiheuttaa 'tuulta' pelipaikalla.
Kaksinpeli
Kuten kentästä puhuttaessa jo tuli esiin, syöttö tapahtuu syöttöruudusta vinottain vastapäätä olevaan ruutuun. Syöttäjän tulee seistä omassa syöttöruudussaan, samoin vastaanottajan omassaan. Se, kummasta ruudusta syötetään, riippuu syöttäjäpuolen pisteistä.
Kaksinpeleissä sääntö on yksinkertainen: jos pelaajalla on parillinen määrä pisteitä, hän syöttää oikeasta ruudusta, jos pariton niin vasemmasta. Tästä seuraa, että niin kauan kuin syöttövuorossa oleva saa pisteitä, hän vaihtaa syöttöruutua jokaisen pisteen jälkeen.
Nelinpeli
Nelinpelissä sääntö on hankalampi, tosin tavattoman looginen. Tuon logiikan muistaminen vain on erinomaisen vaikeaa, ainakin aloittelijalle... Sitäpaitsi se nykyinen syötön- ja ruudunvaihtelusysteemi on ihan erilainen kuin vielä muutama vuotta sitten käytössä olleilla vanhoilla säännöillä.
Kannattaa ajatella, että nelinpelaajalla on koko erän ajan 'oma ruutu'. Pelipari vaihtaa keskenään ruutuja silloin ja vain silloin kun he saavat pisteen omasta syötöstään, ei milloinkaan muulloin.
Erän ensimmäinen syöttö syötetään oikeanpuoleisesta ruudusta, onhan syöttöjäpuolella pisteita 0 eri parillinen määrä. Jos syöttäjäpuoli voittaa pallon, se saa pisteen eli peli on 1 - 0. Sama syöttäjä jatkaa, mutta koska piste oli omalla syötöllä saaty, syöttäjäpuolen pelipari vaihtaa myös ruutuja. Huomaa: vastaanottajapuoli ei vaihda! Näin siis tilanteessa 1 - 0 syötetäänkin vasemmasta ruudusta, kun syöttäjällä siis on pariton määrä pisteitä.
Kun syöttäjäpuoli häviää pallon, vastapuoli saa sekä pisteen että syöttövuoron. Pitempään pelanneille liene syytä muistuttaa, että nykysääntöjen mukaan peliparilla on vain yksi syöttövuoro kerrallaan. Siis myös nelinpelissä syöttövuoro vaihtuu heti kun syöttäjäpuoli häviää pallon.
Muuta huomioonotettavaa
- Ylläoleva ilmaus 'oma ruutu' voi johtaa aluksi hieman harhaan. On syytä muistaa, että syötön tapahduttua pelaajat saavat liikkua omalla kenttäpuoliskollaan missä tahansa, eivätkä he ole mitenkään sidottuja syöttöruutuihin, tai rajoihin ylipäänsä.
- Kun nelinpelissä pallorallin aikana pelaajat liikkuvat pitkin aluettaan, he usein päätyvät eri puolille kenttäpuoliskoa kuin syöttöhetkellä, 'vääriin ruutuihin'. Tämä pitää muistaa korjata ennen seuraavaa syöttöä.
- Eräissä tapauksissa virheellinenkin syöttö tulkitaan oikeaksi, mikäli vastapuoli ainakin yrittää syötön palauttamista, siis lyö tai yrittää lyödä palloa. Näin erityisesti kun syöttö menee tai on menossa ulos syöttöruudusta. Syötön käytännön suorituksesta on lisää tietoa tekniikkaluvussa.
- Muun kuin ensimmäisen erän aloittaa aina se puoli, joka voitti edellisen erän. Jokaisella erätauolla pelaajat tai peliparit vaihtavat kenttäpuoliskoja, samoin myös mahdollisen kolmannen erän puolessavälissä, kun johdossa oleva pelaaja tai pelipari on päässyt 11:een pisteeseen.
Vanhoja ja uusia sääntöjä
Vuonna 1984 tapahtui suurehko sääntöuudistus, jossa pelin luonne ei kuitenkaan mainittavasti muuttunut. Sitä edeltävistä säännöistä tuntuvat harrastajat usein muistavan sen, että pallon verkkokosketus syötössä oli virhe. Tämä aiheuttaa harrastajaporukoissa kiistoja vieläkin!
Pitkästä aikaa ensimmäiset sääntömuutokset tehtiin vuonna 1998. Jokseenkin ainoa harrastajan kannalta merkittävä muutos tapahtui pistelaskussa. Päätettiin, että lisäpisteet voi valita tasatilanteessa 14-14 (naisten kaksinpelissä siis 10-10), kun ennen oli mahdollista valita lisäpisteitä myös tilanteessa 13-13 (NK: 9-9). Ennen vuotta -98 ei kahden ensimmäisen erän välillä sallittu taukoa ollenkaan.
Kilpailukaudella 2001-2002 tehtiin maailmanlaajuinen kokeilu niinsanotusta 5 x 7 -systeemistä. Ideana on pelata seitsemän pisteen eriä, 3-5 erää eli "paras viidestä". Mahdollisuus valita lisäpisteet oli edelleen voimassa, mutta niitä tuli 6-6 -tasatilanteesta kaksi, eli erä pelattiin tällöin kahdeksaan pisteeseen. Kaikki pelimuodot, myös naisten kaksinpeli, pelattiin samalla tavalla. Siis myös tasa-arvoaspekti tuli mukaan!
Lyhyiden erien pelaamisessa on ollut keskeisenä ajatuksena katsojien mielenkiinnon ylläpitäminen: tilanteet vaihtuvat nopeasti eikä lyhyissä erissä kenelläkään olisi varaa päästää vastustajaa karkuun.
Koevuoden jälkeen palattiin lähes entiseen järjestelmään, ainoina eroina - vähän yksinkertaistaen - pidemmät erätauot ja valmentajille lupa jututtaa pelaajaa näillä tauoilla.
Taustalla toki kummittelee myös sulkapallon televisiokelpoisuus. Ruudun ääressä urheilua katsotaan paljon lyhytjännitteisemmällä asenteella joten myös lyhyet erien katsotaan menevän paremmin kaupaksi. Lyhyet erät eivät nyt siis jääneet käytännöksi, mutta periaate 'joka pallosta piste' tuli sulkapalloonkin, toivottavasti jäädäkseen.
Erätauot ja pelialueen käyttö
Kilpailuissa myös erien väliset tauot ovat jossain määrin merkityksellisiä. Ennen vuoden 1998 sääntömuutoksia vain ennen kolmatta erää sallittiin tauko, enintään viisi minuuttia. Erityisesti kiellettiin valmentajan ja pelaajan välinen yhteydenpito muulloin kuin mainitun viiden minuutin tauon aikana.
Nykyisissä säännöissä sallitaan kahden minuutin tauko erien välissä. Valmentajan ja pelaajan kanssakäyminen erätauoilla on sallittua. Lisäksi sallitaan minutin tauko erän puolessavälissä. Televisioitavissa otteluissa tuomari voi määrätä tauot pakollisiksi!
Pelaajien tai peliparien tulee pysyä omalla puolellaan verkkoa, mutta eräät vähäiset tunkeutumiset vastapuolen alueelle sallitaan. Maila saa lyönnin jälkeisellä saattoliikkeellä käväistä naapurin puolella, eikä toinen pelaaja saa estää mailallaan tällaista saattoliikettä.
Samoin verkon alapuolella tapahtunut, vastustajaa häiritsemätön mailan tai pelaajan jonkin ruumiinosan käväisy vastapuolella ei sekään ole virhe. Joskus kentille on maalattu viiva verkon alle. Se ei kuulu sääntöjenmukaiseen kenttään ja asiasta on syytä huomauttaa hallin henkilökunnalle. Asialla on nimittäin terveydellistä merkitystä. Jos pelaaja rupeaa vaistomaisesti varomaan tuon verkoviivan ylitystä, hän saattaa ennen pitkää tulla verkkolyöntiin jalkaterä poikittaisasennossa, eikä varpaat edellä kuten pitää. Tuolloin ovat nilkan nivelsiteet suuressa vaarassa.
Pelaaja ei kuitenkaan saa koskettaa verkkoa, ei edes mailallaan tai yllään olevalla vaatekappaleella. Pallo sen sijaan saa, nykyään siis jopa syötössä, kunhan jatkaa lentoaan kohti oikeaa syöttöruutua.
Pallon osuminen kattoon, seiniin tai ylipäänsä mihinkään tai kehenkään kentän ulkopuolella, on virhe. Pieni takaportti säännöissä kuitenkin varataan: "Mikäli hallin rakenne niin vaatii, paikallinen sulkapalloseura voi laatia lisäsääntöjä sen varalta, että pallo osuu johonkin esteeseen"