| |
| |
| |
|
Suomen Sulkapalloliitto SSuL
"Täten kutsutaan asiaa harrastavien yhdistysten ja yhtymien edustajia perustavaan kokoukseen BADMINTONLIITON aikaansaamiseksi. Kokous pidetään perjantaina 3/9 kello 19.00 Hotelli Helsingin juhlahuoneistossa. Mahd. puhelintiedustelut: B.- E. Lucander, 65 718 tai 67 43 88."
Noihin numeroihin ei asiasta kiinnostuneiden enää kannata soittaa, sillä ilmoitus oli Helsingin Sanomissa jo 18. elokuuta 1954. Tuosta vuodesta tuli suomalaisten sulkapalloilijoiden ja sulkapalloseurojen yhdyssiteenä toimivan Suomen Sulkapalloliiton perustamisvuosi.
Perustajien joukko oli pieni, vain kuusi seuraa. Näistä Helsingfors Badminton Club (HBC) on huipulla edelleenkin. Sitä ovat edustaneet muun muassa Driven Jyri Aaltoa lukuunottamatta kaikki tähänastiset olympiaedustajamme.
Jo seuraavana vuonna pidettiin ensimmäiset SM-kisat. Niin kilpailu- kuin muukin toiminta pysyi pienenä ensimmäiset pari vuosikymmentä. Siitä eteenpäin toiminta on laajentunut ja kansainvälisiä kilpailumenestyksiäkin on tullut.
Liitto kouluttaa, koordinoi, tiedottaa ja tekee ylipäänsä sitä mitä lajiliitot tekevät. Huippusulkapalloilijoiden valmennus on pitkälti Liiton työtä. Harvan seuran resurssit huippuvalmennukseen riittäisivätkään.
Liitto jakaa vuosittain sulkapallokilpailut seurojen välillä ja julkaisee kilpailukalenteria. Varsinainen kilpailujen järjestäminen on muiden organisaatioiden, käytännössä yksittäisten seurojen työtä.
Neljästi vuodessa ilmestyvä Sulkapallolehti on Liiton julkaisuista tärkein.
Aiemmin ilmestyi vuosittain Vuosikirja, jonka keskeisenä sisältönä olivat kotimaisen sulkapallon erilaiset säännöstöt ja ajankohtaiset luettelot, kilpailukalenteri yms. Tämä on lopetettu ymmärrettävistä syistä: Liiton webbisivu ajaa nykyään saman asian paljon paremmin.
Sama koskee pelkkien pelisääntöjen julkaisemista erillisenä vihkosena. LAlletkisrjoittaneen perustama Liiton webbisivu www.sulkapallo.net on palvellut Suomen keskeisenä sulkapalloaiheisena web-tietopankkina jo vuoden -97 alusta. -Suomi oli muuten Pohjoismaiden sulkapalloliitoista ensimmäinen, jolla oli omat webbipalvelu.
Tuomo Lintulaakso