Kiireisen sinkun pikaeväät
Viettelyherkkuja
Seurustelupupellettavaa
Nälänlähtötakuu
Ennen tilipäivää
Dieettirouskuteltavaa
Vähän, mutta hyvää
Perinneruokia
Yöllinen pikatankkaus
Grilliherkkuja
Näillä lähtee kankkunen
Isolle ylläriporukalle
Pullat ja käntyt
Juomia ja sinnepäin
Mausteet ja sörsselit


Lisää oma reseptisi »


  


Reseptipankki / Seurustelupupellettavaa /  Feta-pasta-kanasalaatti


Feta-pasta-kanasalaatti

Pastaa

Kanan fileesuikaleita(hunajamarinoitu)
suolaa, mustapippuria, currya, valkosipulia

sipulia (suolaa, hunajaa, öljyä, sitruunamehua)
kurkkua
paprikaa
tomaattia
omenoita
Fetaa tai muuta juustoa

Kaikkia aineksia varataan oman maun ja syöjien määrän mukaan.
4:lle

Vaikeusaste: varsin helppo
Hintaluokka: tavanomainen
Kuluva aika: tavanomainen

Aloita viipaloimalla sipuli ohueksi tai silppuamalla se pieneksi. Laita se (isoon) astiaan johon aiot valmistaa salaatin. Lisää joukkoon n. 1 tl hunajaa, hiukan suolaa, öljyä ja sitruunamehua. Jätä marinoitumaan.

Keitä pasta kevyesti suolatussa vedessä. Kun se on kypsää, valuta ja huuhdo kylmällä vedellä. Jätä jäähtymään.

Paista kanasuikaleet ja mausta oman maun mukaan. Jä jätä nekin jäähtymään.

Pese, (kuori) ja paloittele vihannekset ja sekoita ne sipulin kanssa. Lisää jäähtyneet pasta ja kanat joukkoon. Päälle vielä feta kuutiot ja sekoitus.Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita/öljyä.

Viestin lähettäjä: Sanna (Sanna_56hotmail.com)

Reseptin tarina: Tämä on oma muunnelmani eräissä juhlissa saamastani kanasalaatista. Ja itsekin tästä aina fiiliksen mukaan sävellän erilaisia versioita, mutta aina on ihan älyttömän hyvää. Sopii niin lounaaksi, iltapalaksi, kuin krapulan korjaamiseenkin..

Sipulin marinointi ei ole reseptin kannalta niin kovin oleellista, mutta itse yleensä teen sen, koska raaka sipuli on usein mielestäni liian voimakasta ja näin sen maku pehmenee hieman, eikä se ole niin vahvaa.

Käyttäjien kommentteja 0 kpl. Lisää omasi:



2008-03-01 19:39:45 2008-03-01 19:39:45 505