kuva





     Tuomon petankkikoulu

Perusasiat: miten ja millä pelataan

Tämän ehkä jo kaikki tietävätkin: petankissa kaksi joukkuetta pyrkii saamaan omia kuuliaan lähelle pientä maalipalloa, ja pisteitä kertyy sen mukaan miten siinä onnistutaan.

Säännöt

Lajin täydellisissä kamsainvälisissä säännöissä on 40 pykälää, joista tavallista harrastajapelaajaa kiinnostaa tuskin puoletkaan. Se toinen puoli nimittäin koskee toimintaa kilpailuissa, erilaisten poikkeustilanteiden hoitoa ynnä muuta. Hyvään alkuun pääsee tämän lyhyen esityksen lukemisella:

.
Foto Jukka Pöyry

  1. Petankkiottelussa kohtaa kaksi joukkuetta, joissa on yksi, kaksi tai kolme pelaajaa. Tämän mukaan pelimuotoja kutsutaan singeliksi, duppeliksi tai trippeliksi. Yhdellä pelaajalla on trippelissä kaksi kuulaa, muissa kolme.
  2. Aloitusarvonnan voittajajoukkue piirtää maahan 35 - 50 cm:n heittoympyrän, heittää maalipallon ('snadin') 6-10 m:n päähän ja heittää myös ensimmäisen kuulan.
  3. Seuraavaksi heittää vastapuoli ensimmäisen kuulansa. Tästä eteenpäin heittovuorossa on aina se joukkue, jonka kuula ei ole lähinnä maalipalloa.
  4. Kun jompikumpi joukkue on käyttänyt kaikki kuulansa, vastapuoli saa halutessaan heittää omansa loppuun.
  5. Lopuksi lasketaan pisteet: lähimmäksi maalipalloa päässyt joukkue saa niin monta pistettä kuin sillä on kuulia vastapuolen lähintä kuulaa parempana.
  6. Voittaja aloittaa seuraavan pelikierroksen piirtämällä uuden heittoympyrän sen paikan ympärille, mihin maalipallo jäi ja heittää maalipallon jne. Peli jatkuu, kunnes toinen joukkue saavuttaa 13 pistettä.

Tuossa todellakin kaikki oleellinen! Tai sentään muutama lisähuomautus:
- Kolmen epäonnistuneen maalipallonheiton jälkeen vuoro siirtyy vastapuolelle kolmen heittoyrityksen ajaksi, jne. Oikeus heittää ensimmäinen kuula ei siirry.
- Pelikierros keskeytyy jos maalipallo katoaa, joutuu kielletylle alueelle tai siirtyy yli 20 m:n päähän heittoympyrästä. Tällöin se joukkue jolla ainoana on kuulia jäljellä, saa yhtä monta pistettä, kuin sillä näitä heittämättömiä kuulia on. Mikäli kuulia jäi molemmille tai ei kummallekaan, kumpikaan ei saa pisteitä. Kierros pelataan uudestaan aloittaen siitä paikasta missä maalipallo oli ennen siirtymistään.

Säännöstöä hallinnoi kansainvälinen lajiliitto F.I.P.J.P. Kansainvälisinä sääntöinä pidetään Ranskan lajiliiton F.F.P.J.P:n sääntöjä - tai virallisesti tietenkin päinvastoin... Toiset kansalliset liitot, kuten Suomen, kääntävät säännöt sellaisenaan, toiset taas pienillä muutoksilla.

Jokakesäisen MM-kisan yhteydessä kokoontuva F.I.P.J.P:n kansainvälinen kongressi aina silloin tällöin hieman säätää sääntöjä, viimeksi 2006 Grenoblessa. Muutokset ovat pienehköjä, eikä suoranaisesti pelin luonteeseen vaikuttavia muutoksia ole tehty vuosikymmeniin.

Sääntöongelmia pääsee syntymään vain omatekoisilla puistosäännöillä pelaavien kesken. Asiaan vaikuttaa sekin, että halvempien kuulasettien kanssa tulee joskus pieni peliohjelappunen, joissa säännöt on tiivistetty mahdollisimman väärin.

.
Erilaisia kilpakuulia. Vasemmanpuolimmainen jäljittelee pintarakenteeltaan perinteistä nauloilla vahvistettua puukuulaa. Vasta 30-luvulta alkaen kuulat ovat olleet kokometallisia.

Omilla säännöillä omassa porukassa pelaamisessa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta on syytä tiedostaa, että virallisetkin säännöt ovat olemassa. Olisi myös hyvä tietää niiden sisältö pääpiirteittäin, siltä varalta, että kumminkin päätyy joskus pelaamaan muussakin kuin omassa porukassa.

Välineet

Petankkikuulan sallitut paino- ja läpimittarajat ovat 70,5 - 80 mm ja 650 - 800 grammaa. Kuulat ovat muuten onttoja - eräs petankkiystäväni laski, että 72 mm:n läpimittainen umpiteräksinen kuula painaisi 3,906 kiloa...

Näistä mitoista ei ostajan kannata huolehtia, vääränmittaisia ei ole kaupankaan! Tosin uusin sääntöversio (v. 2006) tuntee myös alle 11-vuotiaiden kilpailuihin tarkoitetut 600-grammaiset ja 65-milliset pikkukuulat, mutta olen melko varma että sellaisia ei saa muualta kuin Ranskasta.

Kuulia saa Aurinkorannikolla melkein mistä tahansa, jopa kirpputoreilta. Useimmiten on kaupan halpoja harjoituskuulia. Niilla onkin hyvä aloittaa, sillä vasta jonkin aikaa pelattuaan tietää paremmin millaisista kuulista pitää. Kolmen kuulan halpasetti maksaa halvimmillaan noin kympin.

Ollakseen 'virallinen' eli kilpakelpoinen on kuulan täytettävä loputkin sääntöjen vaatimukset: sen on oltava hyväksytyn valmistajan hyväksyttyä mallia ja siinä on oltava kaiverrettuna paino ja valmistajan merkki. Elleivät nämä ehdot täyty, kuulia sanotaan 'harjoituskuuliksi'. Useimmiten virallisessa kuulasetissä on myös jokaisessa kuulassa muutaman kirjaimen ja/tai numeron mittainen tunnus, josta joskus on apua kentällä samanlaisten kuulien erottamisessa.

Aurinkorannikon harrastajakilpailuissa ei liene koskaan vaadittu kilpakuulien käyttöä. Silti useimmat harrastajat täälläkin näkyvät mielihyvin maksaneen sen 50 - 150 e minkä hyvään kuulasettiin joutuu sijoittamaan. Huomattakoon, että hyvillä kuulilla pelaat vaikka lopun ikääsi ellei voro vie. Halpa urheiluvälinehän se kuitenkin on - vai millaiset laskettelusukset luulisit saavasi satasella?.

Vielä ostajan on hyvä havaita, että kuulia on sekä eri tavalla uritettuja että sileitä. Runsaalla raidoituksella on vaikutusta kierteen aikaansaamiseen heittokädessä ja kuulan käyttäytymiseen maassa, mutta harrastajatasolla merkitys lienee marginaalinen. Periaatteessa on voimassa nyrkkisääntö 'ampujalle sileät, isot ja kevyet, asettajalle raidoitetut, pienet ja painavat'. Kuitenkin vain Ranskasta löytyy sellaisia kuulakauppoja, joiden sortimentti täysin mahdollistaa moisen säätämisen.

Hanki siis sellaiset kuulat, joista pidät, jotka kooltaan istuvat käteesi hyvin ja joista pääset ruokakuntasi talouspäällikön kanssa yksimielisyyteen.

Ja vielä eräs huomionarvoinen seikka: hyvät kuulat ovat käytettyinäkin hyvä ostos. Valitettavasti siitä seuraa, että niitä on liikkeellä harvoin. Itsekin olen 15 vuotta pelannut Intégralen erinomaisilla As de Carreau-kuulilla, joista luovun vasta kun perikunta kampeaa ne irti kylmenneistä kouristani.

Toki tarvitaan pelissä se maalipallokin eli 'snadi'. Se on läpimitaltaan 25-35 mm ja useimmiten puuta. Nykyään hyväksytään tietyin varauksin synteettinenkin maalipallo.

Mainittakoon vielä mitta, sillä nykyisin sanotaan jo säännöissä asti, että jokaisella joukkueella tulee olla mittalaite. Tavallinen taskuun mahtuva kahden-kolmen metrin rullamitta käy pelaajalle aivan erinomaisesti - tuomarin laukusta löytyy sitten tarkempia ja pitempiä välineitä. Halpojen kuulasettien mukana mukana tulee usein joku hupaisa narumitta, jollaisen oikea paikka on ehdottomasti ostopaikkaa lähinnä oleva vihreä pönttö.

Uusin sääntöversio (v. 2006) tuntee myös siirrettävän heittoympyrän, jollaisia epävirallisesti on toisinaan käytetty ennenkin. Se on siis rengas, joka laitetaan paikkaan, nihin muten piirrettäisiin hiekkaan ympyrä. Tämän renkaan sisäläpimitan on aina oltava 50 cm. Erinomainen, kengänkärkiä suuresti säästävä keksintö...

.
Tavallinen rullamitta riittää käytännössä. Maalipallo on tavallisimmin puuta ja sen saa maalata minkä väriseksi haluaa.