Heittotekniikka

Petankkiharrastuskin pitäisi oikeastaan aloittaa jonkinlaisella kurssintapaisella. -Pitäisi ja pitäisi, mutta kun sellaisia ei juuri missään järjestetä. Niinpä harrastajapeleissä näkeekin toinen toistaan omaperäisempiä, ihmeellisempiä ja huonompia tekniikoita. Aloittelija tekeekin viisaasti kun järjestää itse itselleen kurssin, pyytämällä kokeneempaa pelaajaa neuvomaan alkuun. Huonosta tekniikasta on vaikea päästä myöhemmin irti; parempi tehdä oikein heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Säännöt eivät rajoita heittämistä juuri lainkaan, vain sen verran, että jalkojen on pysyttävä heiton aikan maassa. Muu on heittotekniikkaa, pyrkimistä mahdollisimman suureen tarkkuuteen ja varmuuteen.

Ote kuulasta

Kuulaa heittävät kaikki, harrastajista maailman huippuihin, alakierreotteella elikkä kämmenselkä edellä. Aloittelija voi hieman oudoksua tätä tapaa, mutta sen omaksuu nopeasti. Alakierteellä heitetty kuula pysähtyy maahan tultuaan nopeammin.

Kuulan tulee kuitenkin heittäessä olla kämmenen ja sormien muodostamassa kupissa eikä sitä saa liikaa puristaa. Kuula pysyy heitettäessä tässä kämmenkupissa lähes pelkälla keskipakoisvoimalla, joskin peukalo ja pikkusormi voivat sitä hieman tukea. Kädestä irrotessaan kuula vierii viimeksi kolmea keskimmäistä sormea myöten ja saa näin reilun alakierteen.

Jotkut pelaajat tehostavat alakierteen syntymistä vielä ranneliikkeellä. Toiset taas välttävät kokonaan koskettamasta kuulaa reunimmaisilla sormilla eli peukalolla ja pikkusormella.

Niinsanotusta hämähäkkiotteesta pitää heti opetella irti, siis siitä, missä sormet ovat tasaisesti eri puolilla kuulaa. Näin heitettäessä ei alakierrettä juurikaan synny, sormien irrotessa kuulasta suunnilleen yhtaikaa. Tai mikä vieläkin pahempaa, eri heittokerroilla kuulaan viimeksi koskettavat eri sormet, ja syntyy ennakoimaton 'loiskierre'. Kuula jatkaa maahan tultuaan vierimistä milloin mihinkin suuntaan.

Heittoasento

Tavallisimmin kuula heitetään pystystä, asetettaessa usein myös kyykystä. Ei mistään siltä väliltä!

Heiton alkuasennon tulee olla mahdollisimman rento ja hallittu. Ei selkä preussilaisesti jäykän pystyssä, eikä polvet lukossa vaan luontevassa 'neanderthalilaisasennossa'. Mitä jännittämättömämpi asento, sen parempi.

Harrastajapeleissä joskus nähtävä matala peffa-pitkällä -tyyli on myös niitä maneereja, josta on totuttauduttava eroon heti, jos on sattunut sellaisen omaksumaan. Perusteluja:

• Pelaaja joutuu käyttämään jalkojen ja vartalon lihasvoimaa asennon ylläpitämiseen. Se on kaikki tarkkuudesta pois, varsinkin jos pelaaja vielä joutuu nojaamaan vapaalla kädellä polviinsa.
• Olkanivelen asento on tällöin sellainen, että korkeat heitot ovat käytännössä mahdottomia.
• Se on niin hupaisan näköistä ... ;)

Myönnettäköön, että tuollaisella matalalla asennolla on eräs järkevä ominaisuus. Siinä nimittäin silmät ovat lähempänä kentän pintaa, ja aloittelijakin huomaa vaistomaisesti näkevänsä alustan epätasaisuudet paremmin kuin pystystä. Tähän kuitenkin kaksi lääkettä: joko opettelee heittämään asetusheitot kyykystä tai sitten käy ennen heittoaan kyykyssä tarkastelemasta maastoa ja nousee sitten pystyyn heittämään.

Kilpapelaajat heittävät lähes kaikki asetusheitot kyykystä, kaikkein pisimpiä heittomatkoja ehkä lukuunottamatta.

On hieman paradoksaalista, että niinkin huteran näköisestä asennosta voi heittää tarkasti, mutta näin sanoo vuosisatainen kokemus. Kun hyvä kyykkyasento on saavutettu, siitä ei voi oikeastaan heittää muuten kuin tarkasti ja hallitusti! Ja kun silmät ovat heittäessä vain noin metrin korkeudella maasta, näkee maaston muodon todella hyvin koko heiton ajan.

Kyykkyasennossa on karkeasti kolme vaihtoehtoa: toisen tai toisen jalan kantapää maassa tai sitten (yleisimmin) molemmilla jaloilla ollaan päkiöiden varassa. Kaikissa tapauksissa heittokäden puoleinen polvi osoittaa kohteeseen.

Heitto

Heittokäden alkuasento on hieman koulukuntakysymys. Joku (muun muassa allekirjoittanut) pitää kuulaa kämmenellä vartalon etupuolella, joku vartalon sivulla alhaalla. Ei siis vartalon etupuolella kämmen (ja kuula) alaspäin, sillä silloin kuulaa joudutaan puristamaan ettei se putoaisi. Ja senhän piti levätä rennosti siinä kämmenkuopassa.

Jalkojen asentokin vaihtelee hieman. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: jalat rinnakkain tai heittokäden puoleinen jalka hieman edellä. Kokeile itsellesi sopiva! Jälkimmäisessä on se etu, että heittoliikkeeseen on helppo liittää pieni painonsiirto taaemmalta jalalta etumaiselle. Huomattakoon, että kummassakin tapauksessa jalkojen pitää mahtua heittöympyrän sisään, eikä kumpikaan jalka saa heitettäessä nousta irti maasta.

Heiton pitää tapahtua rennolla, mutta kontrolloidulla liikkeellä. Ensin hieman eteen (jolloin viimeistään käsi kääntyy niin, että kämmenselkä osoittaa eteen ja kuula taakse), sitten reilu heilahdus taakse ja lopuksi heittoheilahdus eteen, käsivarsi jokseenkin suorassa.

Käsivarren tulee siis heilahtaa reilusti vartalon taakse. Moni aloittelija suorastaan vetää sormillaan kuulan lentoon vartalon etupuolelta, käsi ei edes käy vartalolinjan takapuolella. Ei hyvä, varsinkaan kun tuollainen käytännössä vaatii hämähäkkiotteen käyttämistä.

Käsi heilahtaa suoraan alakautta, kylkeä lähes hipaisten. Löysä vaatetus heittokäden puolella on siis haitaksi. Jos sää vaatii pusakkaa tms, riisu se heittovuorosi ajaksi. Myös heittokäden puoleinen housuntasku kannattaa pelaamaan ruvetessaan tyhjentää.