Ampuminen

Ammunnan tavallisin - muttei ainoa - tavoite on kilkata vastapuolen kuula maalipallon läheltä pois. Joskus myös ammutaan maalipalloa ulos, että saataisiin käsiin jäävien kuulien verran pisteitä, tai pelastaudutaan mahdottomasta asetustilanteesta. Mahdollinen on myös tilanne, että on ammuttava omaa kuulaa!

Ammunnan luonne poikkeaa asettamisesta myös siten, että huonokin asetus saattaa silti olla joukkueelle melko hyvä, mutta ammunta hyvin selkeästi joko onnistuu tai epäonnistuu. Ja epäonnistunut ammunta myös tyypillisesti aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin epäonnistunut asetus.

Puistossa pelaavien porukoiden taidon näkee kaukaa kadun toiselta puolelta. Jossakin pelissä kuulat ovat yhdessä kasassa maalipallon lähellä, toisessa ainakin suuri osa niistä on varsin kaukana. Kumpi joukko on aloittelijoita?

-Väärin! Juuri aloittelijoiden kuulat kerääntyvät samaan kasaan, koska kukaan ei ammu. Kuulat kerääntyvät tiiviiksi kasaksi, ja jokainen kasaan lisää heitetty kuula muuttaa tilannetta hallitsemattomasti, varsin usein heittäjän haitaksi. Kentän paras pelaaja on hra Sattuma.

Petankkiottelu, jossa ei ammuta on kuin nyrkkeilyä, jossa suojataan hyvin, muttei lyödä.

Tekniikkaa

Ammuntaheitto on pystyasetusheiton kaltainen, paitsi että voimaa käytetään runsaammin. Heittokäden takaheilahdus on pitempi ja voimakkaampi. Huomattakoon tässäkin, että heiton voiman on tässäkin tultava enimmäkseen tuon takaheilahduksen palautumisesta eikä niinkään lihastyöstä itse heittoheilahduksen aikana.

Ampujan ei ole syytä kiirehtiä, aikaahan suoritukseen on sääntöjen mukaan 60 sekuntia. On löydettävä hyvä ja vakaa seisoma-asento, annettava pulssin tasaantua, keskityttävä suorituksen ja vain siihen. Katse on pidettävä kohteessa koko suorituksen ajan.

Jokaisen pelaajan tulee osata jossain määrin ampua, vaikka sitten yleensä pelaisikin asettajana. Asiasta on turha tehdä edes sukupuolikysymystä, kuten puistopeliporukoissa näyttää joskus tapahtuvan: Naiset jättävät muka aggressiivisen ja maskuliinisen ammmuntahomman herkästi miehille, jotka taas usein näyttäisivät tuntevan vetoa ampujan virkaan. Ihmisen psykofysiikasta ei löydy mitään perustetta moiselle kikkailulle. Petankki on tarkkuuslaji, joissa naiset ovat tunnetusti samalla viivalla miesten kanssa.

Maan kautta vai suoraan ilmasta?

Aina selvintä on tietenkin ampua suoraan ilmasta tarkalleen kohti kuulaa. Seurauksena on vuorenvarmasti "karo" (ransk. carreau) eli tuo petankin hole-in-one: kohdekuula lähtee ja ampuva kuula jää sen paikalle. Sehän on tavallaan kahden pisteen arvoinen: sekä poisto että oma ykkösasetus samalla kuulalla.

Tavallista erehtyväistä ihmistä tuo ei paljon auta - sama kun neuvoisi pistooliampujalle, että pane kaikki napakymppiin niin hyvä tulee. Petankkiheittojen luonteeseen kuuluu, että tietynasteisen epäonnistumismahdollisuuden kanssa on opittava elämään. Petankkitaktiikka on riskinhallintaa siinä kuin vakuutusmatematiikkakin.

Vastaus otsikon kysymykseen: riippuu maastosta, riippuu ampumatilanteesta. Jos kentän pinnassa on irtosoraa, kuula tuskin ponnahtaa paljoakaan maahan iskeydyttyään. Eteen ammuttu on tällöin vaikutukseltaan melkein yhtä hyvä kuin suora 'rautaosumakin'. Osumatodennäköisyyden kannalta parempikin: näin on tehokas osuma-alue kohteessa laajentunut merkittävästi alaspäin.

Kimmoisa kenttä tekee eteen ampumisen vaikeammaksi. On ammuttava joko ilmasta tai sitten niin paljon eteen, että osuma tulee ensimmäisen pompun jälkeisestä ilmalennosta, tai että kuulan liike ehtii jo tasaantua vierinnäksi ennen osumaa. Kaikessa maan kautta ampumisessa on muistettava, että siinä missä ilma on aina tasaista, voi maassa olla mitä vain...

Erityisesti ammuttaessa toisten kuulien yli on pakko ampua suoraan ilmasta. Kun kohdekuulan edessä on muuta rautaa, jättää aloittelijajoukkue yleensä ampumatta. -Oikea ratkaisu tietenkin, jos joukkueesta puuttuu tarvittava ampumataito.

Ammunnan harjoittelemisesta

Oikea seisoma-asento ja oikea suunta kohteeseen haetaan mielellään harjoiteltaessa, ei vasta pelissä. Hyvä keino on harjoitellessaan heittää aina välillä siten, että juuri heittoliikkeen alkaessa sulkee silmänsä. Jos kuula mene selvästi ohi jommaltakummalta puolelta, on vikaa asennossa eli varpaiden suunnassa. Käden heilahdusliikkeessä ei saa olla pakonomaista vääntöä kumpaakaan suuntaan, vaan heilahduksen tulee olla mahdollisimman luonteva.

Harjoittelemista varten sinulla on hyvä olla muitakin kuulia kuin oma paras settisi. Maalikuuliksi tietenkin kelpaavat millaiset roskakuulat tahansa.

• Piirrä poikittaisviivat metrin välein 6,5:stä 9,5:een asti. Laita aluksi kolme kuulaa riviin 6,5 m:n viivalle ja ammu niitä. Kun osumia rupeaa tulemaan sopivan hyvin, siirrä kuulat seuraavalle viivalle ja niin edelleen.
• Varsin suositeltavaa on, että teet harjoituksesta itsellesi myös testin, jolla voit seurata edistymistäsi. Ammu vaikkapa 15 kuulaa etäisyyksoltä 6,5 - 9,5 ja takaisin 6,5:een asti, siis yhteensä 105 kuulaa. Laske pisteet, aluksi vaikkapa siten, että pienikin hipaisu on piste. Pane tulokset joka kerta muistiin niin saat taulukon, josta näet selvästi edistymisesi. Vielä parempi olisi sellainen pisteytys, jossa ampuvan kuulan jääminen ammutun etupuolelle antaa kaksi pistettä.
• Seuraava onkin jo vaikeampi: laitatkin kuulat peräkkäin, ei vierekkäin. Ammu kolmella kuulalla kolme maalikuulaa pois alkaen kauimmaisesta. Pisteen saa vain jos järjestys on oikea. Tässä vasta todella harjoitellaan suoraan kuulaan ampumista, mestarien tapaan.

Myös ensinmainitussa harjoitteessa suosittelen lämpimästi, että pelaaja pyrkii aina ampumaan suoraan kuulaan. Kyllä se maan kautta ampuminen sitten kisassa luonnistuu, onhan se oleellisesti helpompaa.