|
Tämän testin on tarkoitus palvella kahta asiaa. Ensiksikin muodollisena harjoitteena, jossa pistelaskun avulla yksinharjoittelija voi seurata edistymistään. Testi on yksinkertaistettu mutta säännöiltään tarkennettu versio edellisessä luvussa (Ammunta) annetuista harjoitteluohjeista.
Toisaalta, ammuntatesti on eräänlainen pienoiskokoinen ammuntakilpailu, jossa pelaaja voi mitata osaamistaan toisten osaamista vastaan, tai siitä voi rakentaa ampumakilpailun, esimerkiksi petankkikisan täyteohjelmaksi. On olemassa myös kansainvälinen ammuntakilpailusäännöstö, mutta se on suhteellisen äskettäin aloittaneelle hyvin vaativa, ja soveltuu parhaiten kansainvälisen tai kansallisen tason huippupelaajille.
|
Suoritustapa
Ammuntatesti koostuu kolmen kuulan heittosarjoista, jotka heitetään eripituisilta matkoilta ja kahdenlaiseen maaliasetelmaan: ammutaan joko rinnakkaisia ("tehtävä A") tai peräkkäisiä ("tehtävä B") maalikuulia.
Sekä heittokuulia että maalikuulia tarvitaan kolme.
Kenttä
Merkitään kentälle
- "osumapiste" ja
- siitä 6,5:n 7,5;n ja 8,5:n metrin päähän peräkkäiset heittoympyrät, läpimitaltaan 50 cm (etäisyys mitataan ympyrän lähimmästä reunasta) ja
- takaraja, 1 m osumapisteen takapuolelle, heittoympyröistä katsoen
'Tehtävät'
Ensin heitetään tehtävä A, kustakin heittoympyrästä, alkaen lähimmästä. Sen jälkeen heitetään tehtävä B samassa järjestyksessä. Kaikkiaan heitetään siis 18 kuulaa. Koko suorituksen kesto on noin 10 min. Asiaa voidaan nopeuttaa avustajan avulla ja varsinkin kiklpailussa näin on syytä menetelläkin.
A - rinnakkaiset kuulat
Maalikuulat asetetaan 0,5 metrin välein rinnakkain eli takarajan suuntaisesti, siten että keskimmäinen asetetaan osumapisteeseen.
Kuulia ammutaan kolmella kuulalla ja maalikuulia saa ampua missä järjestyksessä tahansa. Pois ammuttuja ei siirretä sarjan aikana takaisin.
Osumista saa pisteitä seuraavasti:
- 1p 'hipaisu' = mikä tahansa selvästi havaittava osuma maalikuulaan
- 2p 'osuma' = maalikuula osumasta siirtyy kokonaantakarajan yli
- 3p 'jättö' = kuten yllä, mutta ampuva kuula jää kokonaan takarajan etupuolelle.
A - peräkkäiset kuulat
Maalikuulat asetetaan 0,5 metrin välein poikittain eli ammuntasuunnassa, siten että keskimmäinen asetetaan osumapisteeseen.
Kuulia ammutaan kolmella kuulalla siten, että ensin ammutaan ampujasta kauimmaista, takimmaista kuulaa. Vain sellainen osuma kelpaa, jossa ei osuta kulloisenkin kohdekuulan edssä oleviin kuuliin. Mikäli niin kuitenkin käy, on väärällä vuorolla osutut kuulat siirrettävä takaisin paikoilleen ennen seuraavan kuulan heittämistä.
Pisteet:
- Kuten tehtävässä A, mutta pistemäärä on aina 0 jos osutaan ennen vuorossaolevaa kohdekuulaa johonkin muuhun kohdekuulaan.
|
 |
| Testikenttä.
|
|