Petankki

ks. Fuengirolan Riento, petankkijaosto

Harvassa maassa tai kaupungissa lajin kotimaan Ranskan ulkopuolella on paremmat mahdollisuudet petankin harrastamiseen kuin Fuengirolassa. Kaupungissa toimii toistakymmentä aktiivista petankkiseuraa, ja lisäksi laji kuuluu monen 'yhdessäoloyhdistyksen' harrastevalikoimaan.

Lisäksi naapurikunnat, erityisesti Benalmadena, ovat nekin aktiivisia petankkikuntia ja koko Aurinkorannikkohan on toinen kahdesta Espanjan keskeisestä petankkialueesta. Se toinenhan on Katalonian rannikkoalue.

Fuengirolan Riennon petankkijaosto

Vaikka FR onkin vain virtuaalinen urheiluseura, sillä toki on hieman konkreettistakin toimintaa. Petankkijaosto kokoontuu pelaamaan talvikaudella joka keskiviikko ja perjantai klo 18 alkaen Fuengirolassa, Plaza Hispanidad'in ns. 'yläkentällä', eli siinä mikä on lähempänä Pl. H:ia. Kesäkaudella  pelataan myös, mutta pelaajien vähyyden vuoksi kannattanee ensin ottaa yhteyttä allaolevilla osoitteilla; jonkun tietyn päivän peli saattaa olla poissaolojen takia peruutettu.

Tämä talvikaudella -07 -08 muotoutunut joukko on lähtöisin  espanja.org:in petankkiryhmästä, mutta mukana on jo pitkään ollut muitakin. Eli kaikki ovat tervetulleita! Lisätietoja: tuomo ät lintulaakso piste net

Tietoa petankin taktiikasta löytyy Tuomon Petankkikoulusta

Klubiluettelo

-Tämä lista on kovasti vanhentunut, mutta toivottavasti siitä on kuitenkin hieman apua peliseuran tms jäljittämiseksi:

\" alt=\" at \" />", $clmail); $klublkm++; echo ""; echo ""; //$convclcode[$klublkm]=$code; //$convclname[$klublkm]=$clname; } ?>
$clname,$cltown
   $clpers,$cltelf,$clmail

Talviliiga

Joka talvi pelataan Aurinkorannikolla liigamuotoinen talviturnaus, marraskuun lopusta helmikuun alkuun. Liigassa on kolme tasoa, ylimpänä A, jonka kahdeksan parasta joukkuetta pelaa helmikuussa loppuottelun.
Liigasta saa lisätietoja Marie ja Edvard Dahlbergilta:
606 83 89 84
952 19 63 79
dahlberg4@gmail.com